Joulun ruokaralli 2018 – Osa 5.

Nyt on vuorossa aiemminkin esitellyt modernit joululaatikot. Näistä voi nyt maun mukaan tuunata useita eri versioita. Perussetti tehdään bataatin ja kukkakaalin ympärille. Tuosta nyt riittää helposti neljälle syömistä.

Bataattipyree

  • kaksi isohkoa bataattia
  • yksi iso tai kaksi pientä punasipulia
  • yksi solo valkosipuli
  • 1,5 kasvisliemikuutiota
  • yksi tuoreruukku basilikaa
  • loraus valkoviiniä
  • 1/2 dl ruokakermaa
  • 1 tl suolaa
  • 1/2 tl muskottipähkinää jauheena
  • pippuria myllystä

(vaihtamalla valkoviinin voihin ja maitoon saat vähän eri settiä)

Kukkakaalipyree

  • yksi isohko kukkakaali
  • yksi iso sipuli tai kaksi pientä
  • yksi solo valkosipuli
  • 1 kasvisliemikuutio
  • yksi aurajuusto
  • 1dl ruokakermaa
  • yksi tuoreruukku korianteria
  • pippuria myllystä

(vaihtamalla ruokakerman valkoviiniin, saat uuden maun)

Mennään yhdellä ohjeistuksella, kummatkin pyreet kun pystyt tekemään samalla kertaa.

Laita vesi kiehumaan kahteen kattilaan. Laita kasvisliemikuutiot kattiloihin. Kuori, perkaa ja lohko juurekset sekä vihannekset. Laita kiehumaan bataatit toiseen ja kukkakaalit toiseen kattilaan. Bataateissa menee n. 20min, kukkakaalissa 20-30min. haluamastasi kypsyysasteesta riippuen. Kuori ja lohko sipulit ja laita kiehumaan.

Kun perusainekset ovat kattiloisssaan kiehuneet, kaada keitinvesi pientä tilkkaa lukuunottamatta pois. Silppua sekaan tuoreyrtit. Voit muussata bataatit isolla lusikalla tai monitoimikoneella, kun kukkakaalipyreen ajat sileäksi sauvasekoittimella. Lisää samalla mausteet ja nesteet. Lisää nesteet varovasti, ettei pyreestä tule liian juoksevaa.

Tarjoiluehdotus

Modernit laatikot hyöstettynä Lohjan lähdevedellä suolatulla piparkakkukinkkulla (piparkakkumurska kuorrutteena). Lisänä voissa pyöräytettyjä valkosipulisiitakkeita sekä höyrytettyä parsakaalia.

Joulun ruokaralli 2018 – Osa 4.

Aaton aaton aamiaiselle joulun ruokarallin tuotekehityksen eturintamasta; Napue siikaa.

  • kaksi reilua siikafilettä
  • sokeria
  • merisuolaa
  • puoli kourallista viherpippuria
  • puoli nippua tilliä
  • Napue giniä

Huuhtele siikafileet. Huhmaroi viherpippurit. Pilppua tilli. Aseta fileet nahkapuoli alaspäin työlaudalle. Levitä sokeria hyppysillittäin kalan pintaan. Hiero merisuola kalaan. Asettele tilli. Tiputtele muutama ruokalusikallinen Napueta tillipatjojen päälle. Sitten kalat päällekkäin, folioon ja/tai minigrippussiin, kylmään ja kalafileet painon alle yön yli. Leikkaa terevällä veitsellä suupalat nahkaa mukaillen. Nyt napsuu makuhermot.

Tarjoiluehdotus aamiaiselle:

Napue siikaa, Jack Daniels viskilastuin savustettua lohta, rosmariini-mäkimeiramipölyllä höystettyä munakokkelia (+6-tippaa chipotle tabascoa). Kirsikkatomaatteja ja basilikaa. Ai, että!

HUOM!

Lohi ja munakas kannattaa olla lämpimiä tarjoilulautasella. Jos folio jäi kalan nahan alle – laittaessasi kalan mikroon, saat samaan hintaan revontuliefektit, joulun kunniaksi.

Be careful out there!